lauantai 17. elokuuta 2013

Kokonsaaressa rosvopaistilla

Kahdeksan iloista rosvoa kuopan kaivuussa, tulen vahteina, perunanpesussa ja sienestämässä. Kokonsaaren upeissa maisemissa. Syksyinen luonto parhaimmillaan. Hyvää ruokaa, hyviä ystäviä.




Kokonsaari sijaitsee Pihlajavedellä n. 15 km Savonlinnan keskustasta. Kuvissa on yksityinen mökkiranta, mutta Kokonsaaresta löydät myös retkisataman sekä tilauksesta toimivat Sarukan Savusaunan palvelut (http://www.sarukansavusauna.fi/).

Kokonsaaren retkisatama (61°46,6' 28°45,5'), koillisranta

Saaren länsipuolelta aukeaa näkymä mahtavalle Kokonselälle. Ankkurikiinnitys. Retkisatamassa tulentekopaikka ja käymälä. Hoidosta vastaa Savonlinnan kaupunki.

lauantai 10. elokuuta 2013

Illallinen Saimaalla - Mitinhiekka, Pesolansaari

Onni on.. illallisvalmistelut Saimaalla. Kantarellejä, metsien keltaista kultaa. Kantarellipaikan koordinaatteja ei kuitenkaan kerrota. Kantarellejä ja ahvenia valmistui myös viereisessä veneessä. Saimaa tarjoaa parastaan. Nam.



Pesolansaari - Mitinhiekka

Metsähallituksen ylläpitämä suojainen luonnon/retkisatama. Kaunis mäntykangasmaasto ja hieno hiekkaranta. Pitkä ja tukeva laituri + 10 poijua, mukava ja helppo rantautua. Sataman varustukseen/palveluihin kuuluvat grillikatos, polttopuut ja puucee.

Kaunis harjumainen kangasmaisema tarjoaa mukavia polkuja niin aamu- kuin iltakävelyille. Hiekkarannan vuoksi ilmeisesti myös lapsiperheiden suosikkikohde?

Ehdottomasti yksi omista suosikeistani Saimaalla!

61°41,6 N  28°58,3 E
Merikartta no 219 (213, 214)
Lähestymiskartta: http://www.veneilysaimaa.com/images/karttapesola.jpg

perjantai 9. elokuuta 2013

Kesäherkkuja Kesamonsaaressa

Kesamonsaaressa. Saimaan parhaat antimet pöydässä - savunieriää, juuri nostetut uudet perunat. Illalla risteily Koirsalon ympäri Saimaan kauneimmissa maisemissa, norpan kotiseudulla, Pihlajaveden omaleimaisen ripaleisessa saaristossa. Komeita kallioita, kauniita luotoja ja mikä parasta - hyvää seuraa.

Iso kiitos emännälle ja isännälle! Saimaa on täällä parhaimmillaan.


Kuvat yksityiseltä mökiltä. Kesamonsaaresta löydät myös Piispanhuvilan retkisataman. 

Piispanhuvilan satama

Kesamonsaaren Satamoniemen suosittu retkisatama Piispan huvila sijaitsee kauniin Savonlinnasta etelään Pihlajaveden halki johtavan reitin varrella. Piispan huvilan rannassa on kaksi laituria, joista pienempi on tarkoitettu veneilijöille. Suurempaan laituriin pääsee myös isoilla laivoilla ja se on syytä jättää vapaaksi saaressa toisinaan piipahtavien risteilijöiden varalta. Satama on suojaisa kaikilta tuulilta.

Piispan huvilan rakennutti kesäpaikakseen vuonna 1895 piispa Gustav Johansson. Vanhassa Piispan huvilan pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi aitta, vaja, maakellari ja vanohja pihapuita. Satamoniemen edustalla kulki aiemmin laivaväylä, mistä on jäänyt muistoksi alueen laivalaituri.

Satamassa on sauna, kaksi laituria, grillikatos ja jätepiste. Saunassa voi saunoa pientä maksua vastaan. Maksuilla rahoitetaan alueen ylläpitoa, rakennusten korjauksia sekä hankitaan sauna- ja grillipuita kävijöille. Saunaan mennessä kannattaa myös hieman koputella, jotta vakituinen asukki ehtii saunavieraiden alta pois. (Asukki on täysin vaaraton)

61°47,55 N 028°46,59 E
Merikortti no 221 (213, 214)
Lähestymiskartta: http://www.veneilysaimaa.com/images/karttapiispanhuvila.jpg

Juuvinsaari - retkisataman rauhaa Saimaan kauneimmissa maisemissa




Rauhaisa retkisatama Pihlajavedellä Juuvinsaaren eteläpuolella. Satamaan saavutaan kapeiden salmien kautta. Salmissa riittää kuitenkin syvyyttä myös isommille veneille. Retkisatamassa on poiju ja hyvä tukeva laituri isommankin veneen kiinnittymiseen. Salmien ja saarien suojassa sijaitseva satama on hyvin suojassa tuulilta, joten jos myrskyn yllättäessä olet täällä päin, kiinnitä köytesi Juuvin saaren satamaan. Vierassataman ranta on melko korkea, karu ja jyrkkä, joten sopii parhaiten veneessä ja laiturilla viihtyville. Uimaan uskaltaa hypätä laiturilta (tai tarvittaessa vaikka veneen kannelta).

Mutta, mikä hienointa: ympärillä oleva ripaleinen, kalliorantainen saaristo on ehdottomasti Saimaan kauneimpia. Tämän retkisataman lähivesiltä löydät tutkittavaa useammaksikin päiväksi.

Palvelut: tulipaikka, huussi (retkisatamaan ei tuoda enää polttopuita)
Retkisatamaa ylläpitää Metsähallitus.

61°46,5' N 028°42,9'E
Merikortti no 218, 219


Juuvin saaren lähestymiskartan löydät täältä: http://www.veneilysaimaa.com/images/karttajuuvinsaari.jpg



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Pitstop @Puumala - 12 minuuttia

+ 28 °C, tuulennopeus nolla. Puumalansalmi kylpee helteessä. Ilmassa ei edes pienen pientä tuulenvirettä. Mutta, hyvinvalmisteltu on puoliksi tehty ja huolella koulutettu kansimiehistö kullan arvoinen. Yksi tankkaamaan, toinen septin tyhjennykseen, yksi vesisäiliön täyttöön, nuoriso kauppaan juomavesiostoksille.

12 minuuttia ja köydet irti.



Puumalansalmi, Puumala

Saimaan kenties paras vierassatama. Kaikki veneilijän palvelut ja kauppa (Sale) satamassa.

61º31,2' N 28º10,7' E

25 poijupaikkaa, 70 aisapaikkaa, 30 kylkikiinnityspaikkaa
polttoaine- ja vesijakelu veneeseen
sähköpisteet
jätehuolto, septitankin imutyhjennys
huoltorakennuksessa wc:t, suihkut ja sauna, pesukone, kuivausrumpu
naisten saunavuoro klo 18.30-20, miesten vuoro klo 20.15-21.45
yöpymismaksut: 3.6.-23.6. ja 7.8.-20.8. 16 €/yö/venekunta, 24.6.-2.8. 18 €/yö/venekunta, 3.8.-6.8. 25 €/yö/venekunta, satamainfo ja palvelupiste puh. 0400 929 365

vilkas satamatori, taajaman palvelut mm. Alko, apteekki, pesula, ravintolat ym.

kunniamaininta Vuoden vierassatama -äänestyksessä

Satamonsaaren suojassa

Sääennuste lupaa trooppisia öitä, trombeja ja ukkosta. Satamon suojaan siis. Pekka Pouta jätti tosin kertomatta, että Satamossa nautitaan leppoisan rauhaisasta kesäillasta.


Satamosaari

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön ylläpitämä kaunis retkisatama Lappeenrannan/Joutsenon läheisyydessä.

Isot laiturit, paljon poijupaikkoja, kaikilta tuulilta suojaisa laguuni. Soveltuu myös liikuntaesteisille. Laguunin muilla rannoilla myös upeita hiekkarantapaikkoja. Sesonkiaikaan ilmeisestikin kovin suosittu paikka, joten kannattaa saapua hyvissä ajoin, jos tarvitset laituripaikan.

Grillikatos, polttopuita, puucee, kaksi saunaa. Saunavuorot naisille ja miehille + mahdollisuus varata oma saunavuoro (Suosittelemme).

61°11,6' N  28°33,6 E
Merikartta no 201, 202 (203)

tiistai 6. elokuuta 2013

Tikapuita pitkin taivaaseen - Flowpark Lappeenranta

Yö Linnoitusniemen vieraslaiturissa Lappeenrannassa. Päivä Myllysaaressa - apinat puussa, aikuiset auringonotossa rannalla. Kelkkaratakin tuli testattua riittävän yllytyksen jälkeen.



Linnoitusniemi, Lappeenranta

61º04,0’ P, 28º11,4’ I

Satamanumero: 4030 
Karttasarja: L Merikartta: 200, 201
Vieraspaikkoja:70
Syvyys: 2,5 m
Kiinnitys: laituri

Siisti, rauhallinen vieraslaituri keskustassa, muutaman askeleen sivussa kesäterassien melskeestä. Laituriin mahtui mukavasti kylkikiinnitykseen. Palveluihin kuuluvat kaikki tarvittavat vierassataman peruspalvelut aamun lehdestä kaupassakäyntipalveluihin saakka. Hintaa puolestasi tehdylle kauppareissulle olisi siis tullut huikeat 10 euroa! Säästimme kuitenkin kaupungin kesätyöntekijää ja teimme itse viisi henkisen perheemme viikon ruokaostokset(paikallisen taksiyrittäjän avustuksella tosin). Linnoitus, hiekkalinna ja rennon mukava makasiiniravintola (www.ravintolawanhamakasiini.fi)aivan vieraslaiturin välittömässä läheisyydessä. 

Suosittelemisen arvoinen paikka on myös Myllysaari, jossa tekemistä rentoon kesäpäivään kaiken ikäisille. www.flowpark.fi/lappeenranta

Kiitos, tykkäsimme ja suosittelemme! 

Lappeenranta, täältä tullaan!

"Ei huolen häivää. Päivä on huoleton. Filosofiaa. Näin on se vaan.." 

Uimatauolla matkalla Lappeenrantaan. Kiviselkä - sopivasti sivussa väylältä. Alus ankkuriin ja miehistö järveen, mars. 





maanantai 5. elokuuta 2013

Iltauinnilla Rokansaaren lumoavassa lammessa

Lumoavan kaunis smaragdinvihreä lampi. Valkoinen hiekka ja kirkastakin kirkkaampi vesi. Lammen pinnasta peilautuva vihreys. Vaaleaa pohjaa vasten erottuvat rauhallisesti rantavedessä liikkuvat kalat. Vanhan saunan leppeän kosteat löylyt. Pohjan lähteistä pulppuava vilvoittava viileys. Mitä muuta ihminen voi tarvita?

(ehkäpä kuitenkin grillipaikalla valmistuvia ribsejä ja kanankoipia?)

Lumoava oli myös länsitaivas löylyjä veneen kannalla vilvoitellessa.




Rokansaari

Saimaan virkistysalueyhdistyksen ylläpitämä suosittu retkisatama Puumalan Lietvedellä. Retkisatamassa on 2 laituria, useita poijuja, nuotiopaikkoja, grillikatos, 2 saunaa, jätepiste sekä kaivo. Satamaan on helppo rantautua Puumalasta Savonlinnaan johtavan reitin varrelta. 

Satamassa on kaunis mäntykankainen hiekkaranta, kävelyreittejä ja ihastuttava vanha sauna saaren sisällä sijaitsevan lähdepohjaisen kirkkaan lammen rannalla. Tämä kannattaa edottomasti kokea!

Kesäkahvila palvelee päärakennuksessa 1940-luvulla rakennetussa huvilassa. Aukioloajat kannattaa lienee tarkastaa kahvilan nettisivuilta: http://rokansaari.com. Huhujen mukaan paikassa on satunnaisesti vilkastakin yöelämää?

Laiturissa tosin veneiden vetoketjut sanoo zupzuuupnaps klo 22.00 .. (soveltuu siis kaikille, jotka haluavat nukkua hyvissä ajoin)

61°28,8' N 28°03,5' E
Merikortti no 212, 213 (205, 209)

Saunoissa voi saunoa pientä maksua vastaan. Maksuilla rahoitetaan alueen ylläpitoa, rakennusten korjauksia ja hankitaan sauna- ja grillipuita kävijöille. Rokansaaressa on myös 7 vuokrattavaa 1950- ja 1970-luvulla rakennettua lomamökkiä. Voit kysyä mökkien vuokrauksesta joko paikan päällä tai Pidä Saaristo Siistinä ry:ltä, puh. 015 514 648 ja 040 055 5098.